
Avaa sanakirja klikkaamalla yllä olevaa painiketta. Selityksiä sanakirjan käytöstä on kohdassa "Apusivuja".
“La Vortaro”Pilger: “BER”Bick: “Esperanto-dansk”
Apua: * ? Lisää....
Tutkimukset kielen psykopedagogiikasta ovat osoittaneet, että pyrittäessä tehostamaan kielen oppimista mahdollisimman paljon on kunnioitettava joukkoa periaatteita. Tässä kirjassa esitetään yritystä soveltaa niitä esperanton opettamisessa, mm. seuraavia:
Motivoi oppilasta. Kielenoppimisen onnistumisen päätekijä on motivaatio. Sen edistämiseksi kirja esittäytyy seikkailuromaanina, jossa jo toisessa kappaleessa huomiota kiinnittävä tapahtuma kutkuttaa mielikuvitusta ja innostaa oppilasta lukemaan edelleen.
Käytä sääntöä "mitä yleisempi sana, sitä aikaisemmin se tulee esitellä". Esperanton säännönmukaisuus mahdollistaa sen soveltamisen heti alusta. Internacia Kultura Servo Zagrebista on toimittanut tarvittavat sanaluettelot esiintymistiheyden perusteella. Ne on saatu erilaisissa kansainvälissä kokouksissa nauhoitettujen keskustelujen tilastollisella työstämisellä.
Toista erilaisissa yhteyksissä. Sanavartalo, sanan osa tai kielellinen rakenne omaksutaan sitä vaivattomammin, mitä useammin se toistuu, erityisesti, jos otetaan huomioon kuinka tärkeää on esittää se uudelleen juuri hetkellä, jolloin se tietyn ajan kuluttua on unohtumaisillaan. Tätä periaatetta noudatettiin. Toivottavasti lukijat hyväntahtoisesti antavat anteeksi paikoin luonnottomia toistoja, tyylillisesti vähemmän kauniita, joita tästä syystä on tekstissä.
Vähennä voimakkaasti kaikissa oppijaksoissa uusien opittavien asioiden suhteellista osuutta. Siten lauseyhteys ikään kuin tukee jokaista uutta esitettävää osaa. Tässä kirjassa uudet sanat ilmestyvät siten, että omaksuttuaan edellisten kappaleiden sisällön, oppilas ymmärtää ainakin 82 prosenttia kappaleista 2 - 8; 89 prosenttia kappaleista 9-12 ja 92 prosenttia teksteistä kappaleen 12 jälkeen. Itse asiassa viimeisessä kappaleessa on vain 3 prosenttia uusia sanavartaloita.
Monia ehkä hämmästyttää kappaleiden vaihteleva pituus. Se juontaa halusta soveltaa tosiasiaa, että muistin kyky omaksua uutta materiaalia ei pysy jatkuvasti tasaisena. Jaot kappaleisiin ovat yksinkertaisesti ohjeellisia viitteitä opettajan avuksi eivätkä pakollisia.
Tätä teosta ei ole suunniteltu itseopiskeluun. Kuitenkin on osoittautunut, että kielioppia hyvin ymmärtävät henkilöt ovat onnistuneesti oppineet kotona esperanton perusteet käyttäen tätä oppikirjaa ja oheista sanaluetteloa, jos heillä oli silloin tällöin ollut mahdollisuus saada apua esperantistilta.
Tätä novellia voidaan käyttää myös ensimmäisenä lukukirjana minkä tahansa muun kurssin jälkeen.
Tekijä. (Claude PIRON)